Kuinka kohdata kenet tahansa ja mitä tahansa

Radikaali myötätunto

“Olen mennyt sinne, mihin monet eivät mene. Olen halunnut kuulla heitä, joita harva haluaa kuulla.“


Puhun ja valmennan silloin, kun olisi helpompi vaieta tai lietsoa vastakkainasettelua.

Haastan ajattalua. Rohkaisen kohtaamaan epämukavan. Autan näkemään yhteyden. Peräänkuulutan jokaisen vastuuta kärsimyksen vähentämisestä ja oikeudenmukaisemman huomisen rakentamisesta.

Aiheet

Haastavat kohtaamiset
Saat valmiita lauseita ja työkaluja. Mutta ne eivät auta, jos oma ihmis- ja maailmankuva tai mielentila pistää vastaan. On katsottava itseä tarkemmin, ajateltava uudelleen ja otettava vastuuta omasta toiminnasta. Kun perusta on kunnossa, et tarvitse joka tilanteeseen valmista lausetta. Pystyt kohtaamaan myös yllättävät tilanteet rauhallisemmin mielin.

01

Kamalat keskustelut
Tytöttelyä, aggressiivisuutta, uhkailua, häirintää, rasismia, syyttelyä ja vastuun välttelyä. Näissä tilanteissa eivät konsulttien korulauseet lämmitä. Olen kohdannut juuri näitä tilanteita asiakastyössä ja esihenkilönä – aseina oma olemus ja sanat. Pahimmillaan ne ovat pelottavia, uuvuttavia ja ihmiskuvaa kylmentäviä. Autan toimimaan niin, että tavoitteellinen työ sujuu, mieli pysyy selkänä ja sydän lämpimänä.

02

Kun olemme eri mieltä
Perkeleen polarisaatio. Se näkyy työpaikoilla ja yhteiskunnassa kuppikuntina, yhteistyön hiipumisena ja vaikeiden asioiden välttelynä. Eletään kuin konfliktialueella: varotaan katseita, eikä uskalleta käyttää omaa ääntä. Epävarmuus, muutokset, niukkuus sekä erilaiset arvot, kokemukset ja näkemykset ajavat meitä vastakkain. Erimielisyyksistä emme pääse eroon, mutta voimme opetella olemaan niiden keskellä ja tekemään yhteistyötä.

03

Tiina Alakärppä

Polkuni on vienyt minut vammaistyöstä maahan muuttaneiden parissa tehtävään ruohonjuuritason ihmisoikeustyöhön. Sieltä seksuaalirikoksiin syyllistyneiden kuntoutus- ja terapiatyöhön vankiloissa ja siviilissä. Sittemmin olen päätynyt yrittäjäksi ja tutkijaksi.

Oppini olen saanut ennen kaikkea ihmisiltä ja heidän arjestaan. Jotain on myös tarttunut mukaan teologian opinnoista, uskontotieteen väitöskirjapolulta ja seksuaaliterapiaopinnoista.

Penään jokaiselta sydäntä ja selkärankaa.

Olen kriittinen ajatuksissani ja rohkea toimissani.

Olen väliinputoaja.

Liian käytännönläheinen sopiakseni akateemiseen maailmaan.

Liian kriittinen uskoakseni hyvinvointi- tai konsulttitrendejä.

Näen liian monta näkökulmaa löytääkseni puoluepoliittista kotia.

En löydä paikkaani, mutta täältä käsin on hyvä ihmetellä.

En lupaa helppoja ratkaisuja jokaiseen työelämän mutkaan. Sen sijaan lupaan tulla keskusteluun uteliaasti, suoraan ja ihmisyyttä unohtamatta.

Miten?

puheet · valmennukset · työpajat · kehittämisyhteistyö · podcastit · haastattelut etänä · livenä

Kenelle?

Työyhteisöille ja organisaatioille, joissa kohdataan vaikeita asioita, erilaisia ihmisiä ja joudutaan tekemään yhteistyötä erimielisyyksien keskellä. 
Yhteiskunnallisiin keskusteluihin ja työpajoihin.

Hinnasto

Alkaen:

45 min puhe

Etänä

alkaen 1200 € + alv.

Livenä

alkaen 1600 € + alv.

90 min valmennus

Etänä

alkaen 1790 € + alv.

Livenä

alkaen 2190 € + alv.

Tallenne sisäiseen käyttöön +300 €

Hinnat sisältävät kaiken, myös matkakulut pääkaupunkiseudulta kohtuullisen päivämatkan päähän.

Jos tarvitset minut kauemmas, sovitaan matkakuluista erikseen.

Laajemmasta kehittämistyöstä ja kokonaisuuksista sovitaan erikseen.

Kehuja

  • ”Tiina sai heti kiinni siitä, mihin haluamme paneutua, ja hänellä oli heti hyviä ideoita siitä, mitä kannattaa huomioida ja miten kokonaisuus kannattaa toteuttaa. Asiakkaiden huonot kokemukset ovat entisestään vähentyneet ja toiminta on laadukkaampaa. Negatiivisten palautteiden määrä on laskenut.”

     — Meeri Siljamäki, operatiivinen johtaja, Menevä

  • ”Thank you for the training of tough conversations that could change the entire leadership culture. we had a truly empowering moment.”

    — Tiina Hahtovirta, HR Director, People & Culture, MTV

  • “Sisäisen työpajamme sisällöt olivat selkeitä ja rakentavia, eivät mustavalkoisia tai hissuttelevia. Koin saaneeni päivän päätteeksi itse arvokkaita ja konkreettisia eväitä haastavien asioiden esilleottamiseen.”

    — Minka Virtanen, Metsän puolella -koordinaattori

  • ”Tätä eri näkökulmien keskusteluyhteyttä tarvitaan juuri nyt.”

    — Juha Vidgren, Einari Vidgrenin säätiö, Koneen Säätiön Metsän puolella -työpaja

  • ”Ulkoisena puhujana meillä oli tiina alakärppä, haastavien vuorovaikutustilanteiden guru, jonka puheenvuoro tarjosi jatkuvia oivalluksia ja käytännön keinoja jokaisen arkeen. iso kiitos ammattimaisesta ja meille erinomaisesti räätälöidystä puheenvuorosta.”

    – Janne Bergqvist, toimialajohtaja, logistiikka, Barona

Radikaali myötätunto ™

Missä on myötätuntosi rajat? Lähdetään niitä kohti ja laajennetaan niitä. Ihanan radikaalia.


Miksi? Koska elämme yhteenkietoutuneessa maailmassa. Kaikella, mitä teemme tai jätämme tekemättä, on vaikutuksia. Jos haluamme paremman huomisen, meidän on tehtävä jotain toisin.

Myötätunnon laajentaminen sinne, missä se on epämukavaa, on epäitsekäs teko. Siinä ei kysytä, onko sinulla kiva fiilis, vaan mikä on laajemmin viisasta ja kestävää.

Opin tämän kantapään kautta.

Radikaali myötätunto syntyi, kun aloin ulottaa sitä ihmisiin, joita maailma vihaa.

Alkoholisoituneeseen vanhempaani. Siinä todellisuudessa alkoivat kymmenen vuotta kestäneet krooniset päänsäryt.

Seksuaalirikoksiin syyllistyneisiin. Tuossa maailmassa on helppo alkaa vihata ja kylmettyä. Mutta mitä se olisi auttanut? Maailmassa olisi vain ollut yksi vihainen ja kylmä ihminen lisää. Tarvitsin äärimmäisen viisasta myötätuntoa. Sellaista, joka auttaa pysymään kontaktissa ja toimimaan viisaasti kaikkien hyväksi.

Lopputulos: kivut hävisivät, kohtaaminen helpottui ja kaoottinen maailma näytti selkeämmältä. Sain rohkeutta toimia epävarmuudessa ja epämukavuudessa.

Esimerkkipuheita ja valmennuksia

Miten keskustella, kun olemme eri mieltä?

Koneen Säätiön Metsän puolella -foorumi

Vaikeat asiat puheeksi – suoraan, kunnioittavasti ja vaikuttavasti

Koneen Säätiön esihenkilöt

Haastavat teemat ja vuorovaikutus-tilanteet

Esihenkilövalmennus Barona logistiikka

Radikaali myötätunto ja yhteiskunnallinen vastuu – ajattelun haastaminen, ennakkoluulot ja dialogi

Suomen kristillinen ylioppilasliitto

Keskusteluja pahuuden kanssa – Voiko nuori olla paha? Kiusaamisväkivallan kova kysymys

Winnio

Erilaisuuden kohtaaminen, empatia ja sen rajat

Stadin safka

Tutkimukset ja kirjoitukset

Kirjoitin teoksen siitä, millaista on tehdä terapeuttista työtä ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikoksista tuomittujen kanssa ja miten pitää huolta omasta voinnista ja ihmiskuvasta, kun työ vie hyvin synkkiin paikkoihin.

Tuomittujen terapeutti – musta maailma näyttää tältä (2024)

Tutkimukseni ovat käsitelleet muun muassa arjen islamia, tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomista, seksuaaliväkivaltaa, seksuaalioikeuksia ja uskonnollisuutta.

Alakärppä, Tiina. 2026 (tulossa). Normatiivinen risteys – Islam, seksuaalioikeuspuhe ja sukupuolittuneen haavoittuvuuden rakentuminen somalitaustaisten naisten arjessa. Väitöskirja, Turun yliopisto.

Alakärppä, Tiina. 2024. Uskonnollinen coping kliinisessä työssä. Teemu Pauha ja Roosa Haimila (toim.) Uskonto mielessä. Psykologisia näkökulmia uskonnollisuuteen ja henkisyyteen. Helsinki: Gaudeamus. 187–195.

Alakärppä, Tiina. 2022. Nuorten somalinaisten moninaisia näkökulmia islamin ja tyttöjen sukuelinten silpomisen yhteyksistä. Teemu Pauha ja Johanna Konttori (toim.) Suomalaiset muslimit. Helsinki: Gaudeamus. 66–82

Alakärppä, Tiina. 2022. Esiaviollinen neitsyys ja kaksoisstandardit nuorten somalinaisten elämässä. Teemu Pauha ja Johanna Konttori (toim.) Suomalaiset muslimit. Helsinki: Gaudeamus. 83–99.

Alakärppä, Tiina. 2023. Miksi miehet kohdistava naisiin aggressiivista seksuaaliväkivaltaa? Seksuaaliväkivaltatyön perusteet. THL. 

“Their attention to detail and commitment to quality truly stood out. Every detail was thoughtfully executed. We're thrilled with the outcome—we’ve already recommended them to others.”

Mediassa

Ota yhteyttä ,
se on ihanan helppoa

Laita viestiä, soita tai varaa tapaaminen alanurkan kalenterista.

Onko sinulla tarkka aika tiedossa? Laita viestiä tai soita, ja jos aika on minulla vapaana, jatketaan siitä. Jos et tiedä ajankohtaa ja haluat pallotella, varaa suoraan aika kalenterista. Säästetään säädössä. Kaikki tämä hoituu hyvin myös sähköpostitse, jos se on sinulle helpointa.

01

Keskustellaan.

Käydään 30 minuutin tapaamisessa läpi tilannettanne, tavoitteitanne ja sitä, millainen puhe, valmennus, työpaja tai kehittämisyhteistyö voisi oikeasti auttaa.

02

Rakennan kokonaisuuden tarpeidenne mukaan.

Teen ehdotukset sisällöstä, toteutuksesta ja hinnasta. Tämä ei sido vielä mihinkään. Saat rauhassa tutustua siihen ja päättää, onko tämä kokonaisuus teitä varten.

03

All good?

Ruvetaan hommiin.

04